Muutama sananen

Minusta

Exceptional Service

Focus Your Time and Efforts on Running Your Business and Leave the Accounting to Me

Olen syntynyt Etiopiassa lähetyssaarnaajaperheen 6-lapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena.

vuonna 1967 muistan ensimmäisen matkan Suomeen ja miten ihmettelin lunta. istuimme pikkusiskoni kanssa tuntitolkulla ikkunalaudalla ja ihasteltiin lumihiutaleita, jotka olivat meidän mielestämme enkeleiden siivistä lähtöisin.

Ennen oman koulunkäyntini aloittamista istuin vanhempieni perustamassa koulussa koulunpenkillä leikkikavereiden kanssa ja opin lukemaan ja kirjoittamaan amharan kieltä.

Seitsemänvuotiaana aloitin koulunkäynnin kotoa 360 kilometrin päässä olevassa Bingham Academy -nimisessä amerikkalaisten lähetyssaarnaajien ylläpitämässä sisäoppilaitoksessa. Vieläkin sydämestä kouraisee, kun muistaa suunnattoman koti-ikävän vieraassa paikassa, vierasta kieltä puhuvien ympäröimänä. Isosiskoni oli lainannut minulle oman nukkensa lohdutukseksi. En muista miten nuken pitkät, kauniit hiukset saatiin puhtaaksi, kun vatsatauti iski silkasta koti-ikävästä. Voin vain kuvitella miltä pakolaislapselta tuntuu, kun hän joutuu eroon vanhemmistaan vieraassa maassa. Lapsi on onneksi nopea oppimaan ja aika nopeasti osasin kommunikoida luokkakavereideni kanssa englannin kielellä.

Suomessa ehdin käydä kansakoulua vuonna 1971-1972

Tammikuussa vuonna 1976, 15-vuotissyntymäpäivänäni saavuin tätini kanssa Suomeen. Kyseenalaistava luonteeni oli johtanut ristiriitaan opettajien kanssa ja lopuksi sain potkut koulusta. Äiti ja isä jäivät vielä pikkusiskon kanssa Etiopiaan ja minä lähdin yksin Suomeen. Asiaa kauhisteleville sukulaistädeille tokaisin vain että, ”kyllä minä itseni hoidan.” Siihen aikaan maailma oli hiukan erilainen. Menin töihin, Helsingin Naistenklinikalle lähetiksi. Palkka meni suurimmaksi osaksi matkakassaan, kun suunnitelmani oli lähteä USA:han vanhempien sisarusteni seuraksi koulua jatkamaan. Suunnitelmani ei toteutunut viisumibyrokratian takia. Ihan kaikkea ei alaikäinen osannut tai jaksanut hoitaa.

Naistenklinikka vaihtui vakuutusyhtiöön, Fenniaan. Vuoden 1983 MM-kisoissa sain hyödyntää amharan kielen taitoani Etiopian yleisurheilujoukkueen attaseana. Kisojen jälkeen päätin palata kehitysaputyöhön synnyinmaahani, joten oli lähdettävä koulunpenkille. Ensin keskikoulun päästötodistus, ja kun en suoraan päässyt insinööriopintoihin, menin ammattikouluun ja suoritin Kankaanpään ammattikoulussa yo-pohjaisen vientilaitosasentajatutkinnon. Ulkomaan komennusta ei avautunut ja pääsin Koneen teollisuusoppilaitokseen nosto- ja siirtolaitosasentajalinjalle ja tein töitä Suomen ensimmäisenä naispuolisena hissiasentajana. Halusin lähteä myymään hissejä ja sen myötä pyrin uudelleen insinööriopintoja suorittamaan.

1993 valmistuin energiatekniikan insinööriksi, mutta insinöörin töitä ei ollut saatavilla. En päässyt Koneelle hissejä myymään, vaikka opiskeluaikana olin työharjoittelussa Bristolissa, Englannissa. Harvoin kaikki menee suunnitelmien mukaan ja teknis-painotteinen työurani muuttui. Vietin omalla tavallani ”äitiyslomaa”, kun toimin kummityttöni hoitajana, kunnes hän lähti päiväkotiin. Hesarista bongasin työpaikkailmoituksen, ja työhaastattelussa minulle valkeni, että nyt on tilaisuus alkaa ovelta-ovelle pölynimurikauppiaaksi. Ajattelin, että jos tässä hommassa onnistuu, niin onnistuu ihan missä tahansa muussakin työssä. Tämä olikin käänteentekevä elämänvaihe, jolloin opettelin nöyryyttä, ja aloin täysin eri tavoin kuuntelemaan ihmisiä; opin antamaan muiden ihmisten ajatuksille tilaa ja ymmärtämään paremmin ihmisiä. Pääsinpä palkintomatkallekin Gran Canarialle, vuoden toiseksi parhaana juniorimyyjänä.

Ovelta ovelle kauppiaan ura alkoi kyllästyttämään ja päätin alkaa yrittäjäksi. Vuonna 1995 syntyi Tmi Moninaiset Lähdeaho, joka on edelleen toiminnassa. Myin ja asensin ikkunatiivisteitä, tein käännöstöitä, siivosin ja ystävän kautta löysin mielenkiintoisen alan – brändäyksen. 10 vuotta menikin todella lujaa BrandWorxx Oy:n perustajajäsenenä brändinjohtamisen työkaluja kehittäessä.

Vuonna 2003 olikin merkittävä vuosi siksi, että tapasin nykyisen aviomieheni ja löysin aivan uuden ulottuvuuden elämälleni – maaseutuelämän. Vuosien varrella tuntui aina ikävämmältä lähteä maalta takaisin kaupunkiin. Vuonna 2009 tulikin täydellinen pysähdys. Äidin muistisairaus paheni, työ ei enää innostanut samalla tavalla, mikään ei tuntunut miltään – oli pakko pysähtyä ja hakea ammattiapua – elämään oli pakko saada muutos. Ja se muutos oli maallemuutto. Koin, että Punkaharjulla voisi elää vähän rennommin ja ehkäpä Punkaharjukin voisi minustakin jotain hyötyä.

Lopullisen askeleen ottaminen ei tapahtunut kuitenkaan heti, vaan kävin yhden vuoden palkkatöissäkin. Mutta kerran yrittäjä – aina yrittäjä. Liityin Punkaharjun Yrittäjiin ja aloin tutustua tarkemmin punkaharjulaisiin. Liityin Pro Puruvesi ry:n hallitukseen tutun ihmisen innoittamana. Kävin ensimmäisessä yrittäjien vuosikokouksessa ja olinkin hallituksen varajäsen.

Vuonna 2013 se sitten tapahtui, muutin miehen kotitilalle asumaan ja mies jäi vielä opettajan työhön Espooseen. Kahta taloutta pidettiin yllä vuoteen 2017 asti.

Syksyllä 2013 ilahduin, kun pääsin Punkaharjun Yrittäjien edustajana aluejohtokunnan kokoukseen, jossa ideoitiin alueen kehittämistä. Kokouksessa päätettiin, että Punkaharjulle järjestetään kaikkien alueella toimivien järjestöjen yhteinen joulunavaus, Punkaharjun Jouluraitti ja kesälle oma tapahtuma, Punkaharjun Kesäraitti. Kokouksessa päätettiin myös hankkia taajamaan joulutähdet raittia valaisemaan, ja joulunavauksessa 2013 saimmekin ihastella uutta jouluvalaistusta.

Jouluraitin aikaan avasin joulupuodin Kauppatielle, enkä malttanut kauppakiinteistöstä muuttaa pois, vaan lähdin toteuttamaan haavettani perustaa punkaharjulaisille kohtauspaikan, lähituotepuodin ja yrittäjille ideahautomon. Ideahautomohan on tylsähkö nimi ja syntyi ”Ruutitynnyri”. Sisäisesti nauratti, kun moni kuuntelija katsoi hiukan hämmentynä, kun kerroin, että haluaisin rakentaa Ruutitynnyrin eteen tornin tai jonkun muun rakennelman, josta nousee lippu tai muu merkiksi paikan avaamisesta ja sen yhteydessä ”päivän pommi”. (Proton kyllä tein Punkaharjun lukiossa, kuvistunnilla). Myöhemmin tilaan tuli kaveriksi siinä vieläkin toimiva Harjun Kirppis. Vuonna 2018 totesin, että oma ideani ei lähde lentoon ja poistuin vuokravelkoini tilasta.

Vuonna 2014 Punkaharjun lukion alas ajaminen alkoi Savonlinnan sivistystoimen johdolla. Punkaharjulla asiasta käytiin laajaa keskustelua ja vetosimme kaupungin valtuustoon lukion säilyttämisen puolesta ja ottamaan luovia keinoja käyttöön pienen lukion ylläpitämiseksi. Viimeisenä keinona meitä oli joukko aikuisia, joka päätti täydentää pieneksi jäänyttä lukio-opiskelijajoukkoa. Osa viranhaltijoista oli sitä mieltä, etteivät aikuiset voi käydä koulua yhdessä nuorten kanssa, mutta tieto oikaistiin. Meitä olikin kolme aikuista opiskelemassa nuorison joukossa puolentoista vuoden ajan. Voin muuten lämpimästi suositella eri ikäisten ja -taustaisten ihmisten yhteen saattamista monessakin yhteydessä. Olen melko varma, että hetken hämmennyksen jälkeen teini-ikäiset luokkakaverimme hyötyivät erikoisesta tilanteesta. Esimerkiksi yhteiskuntaopin tunnilla nuoret saivat kuulla käytännön kokemuksia ja tietoa terveysopista, yrittämisestä ja edunvalvonnasta kuin jos meitä ei olisi tunnilla ollut. Myös me aikuiset oppilaat ja opettajatkin opimme toinen toisiltamme.

Vuonna 2018 vuokrasin entisestä Punkaharjun kunnantalosta, eli ns. Punkaharjutalosta työhuoneen ja tutun vapaa-ajan asukkaan kanssa käydyn keskustelun innoittamana olisin halunnut edistää talon kehittämistä etätyöpisteenä. Tavoitteena oli tehdä talosta yhteisöllinen yrittäjätalo, jossa esimerkiksi vapaa-ajan asukkaat voivat tehdä etätöitä ja yksinyrittäjät omia töitään omassa rauhassaan, mutta myös vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia ympäröivän työyhteisön kanssa. Tilat sopisivat mainiosti erilaisiin pop-up -juttuihin, ja erilaisiin koulutuksiin ja kokouksiin. Ehkä aika alkaa toteutukselle olla kypsä nyt?

Viime vuosina olen päässyt hyödyntämään kielitaitoani ja kääntänyt ystäväni Suzannen kanssa joitakin Saimaan seutua hienosti esille tuovia teoksia englannin kielelle; mm. Hotelli Hospitzin historiikki ”Vieraanvaraisuutta vuodesta 1933”, Parikkalan patsaspuiston kasvillisuuteen keskittyvä ”Mystinen Puutarha” sekä upea Pia Behmin ja Lasse Pulkkisen kirja ”Saimaa kaikille aisteille”. Nyt työn alla on Savonlinnan Euroopan kulttuuripääkaupunkihakukirjan käännös. Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 nimityksen eteen kannattaa meidän kaikkien ponnistaa – niin Savonlinnan, kuin koko Saimaan näkökulmasta.

Vuoden 2021 polku on vielä alussa ja sinä voit vaikuttaa mihin suuntaan tekeminen kääntyy! 

Keittiöpuuhissa
Kääritään hihat, veljen kanssa
Olen T kirjaimen kohdalla
Perheelle lentokenttä tuli tutuksi
Iloa ja tanssia
MM83 Etiopian joukkue
Vakuutusvirkailija työssään
Ruutia tarvitaan
Ruutitynnyri proto